Kiekko-Espoo eteni suoraan kolmella voitolla puolivälieristä välieriin, jossa vastaan tullut Porvoon Hunters opetti tulokasta pudotuspelien kovuudesta viemällä sarjan 1–3 (2–3, 4–1,1–0, 4–3). Päävalmentaja Mikko Juutilainen kertoikin nostavansa hattua välierävastustajalle taistelutahdosta.
— Tultiin töppöset jalassa ottelusarjaan eikä oltu henkisesti sarjan vaatimalla tasolla. Siitä parannettiin peliä jokaisella kerralla, vaikkakin toisessa ottelussa lukemat olivat selkeästi Porvoolle (4-1). Kolmannessa ja neljännessä ottelussa istuttiin kuskin paikalla. Kolmas ottelu oli molempien maalivahtien näytöstä ja lukematkin sen mukaiset (1-0). Viimeinen ratkaiseva ottelu oli meiltä pudotuspelien paras peli, vaikka tappio tulikin, Juutilainen summasi välieriä.
— Pudotuspelit ovat kovia pelejä ja sen takia ottelusarjat on, että niistä on saatava kolme voittoa. Välierissä oli vastakkain kaksi hyvää joukkuetta ja tuon verran parempia porvoolaiset olivat. Näin jälkikäteen on helppo jossitella mitä olisi voinut tehdä paremmin, mutta kyllä meillä pelaajat jätti kaiken sinne jäälle. Olen todella ylpeä jätkistä.
Koko kautta miettiessään Juutilainen kertoi olevansa hyvillään siitä mihin asti joukkue ylsi peleissään ja miten asiat yleensä hoituivat kauden aikana.
— Pitää olla tyytyväinen, kun tarkastelee kokonaisuutena mistä ollaan lähdetty ja mitä vastoinkäymisiä on ollut muun muassa loukkaantumisten muodossa. Kun mietitään miten taustahenkilöt ovat tehneet nopealla syklillä olosuhteet hyviksi pelaajille, niin tuosta on hyvä lähteä rakentamaan jatkoa.
