Ottelu alkoi vauhdikkaasti sillä jo 25 sekunnin pelin jälkeen kiekko oli Kiekko-Espoon maalissa. Tuomaristo hylkäsi maalin välittömästi maalivahdin häirintänä, mutta siitä saatiin mallia kokonaisuudessaan melko sekavaan peliin. Kiekko-Espoon pitkä rankka viikko alkoi näkyä ja aloite siirtyi vähitellen Hokille.
Vajaan kymmenen minuutin pelin jälkeen saatiin ottelun ensimmäiset tilastomerkinnät, kun Hokin Väinö Liikonen ja Kiekko-Espoon Anton Ollikainen nahistelivat itselleen jäähyt väkivaltaisuudesta. Kiekko-Espoo sai tilaisuuden pelata ylivoimaa, kun Hokin Tuomas Komulainen sai minuuttia myöhemmin jäähyn estämisestä.
Kiekko-Espoo sai neljä vastaan kolme pakkopelin pyörimään ja kaksi sekuntia ennen sen loppumista ohjasi Petteri Villanen maalin edestä Miro Keskitalon syötön maaliin vieden Kiekko-Espoon 0-1 johtoon.
Kaksi minuuttia ennen erän loppua sai Julius Rantaeskola kaksiminuuttisen kampituksesta ja oli Hokin ylivoiman vuoro. Hokki tekikin ylivoimalla oikean pukukoppimaalin vain kaksi sekuntia ennen erän loppumista, kun Valtteri Niemen laukaus B-pisteeltä yllätti Kiekko-Espoon maalivahdin Jani Lampisen.
Toisen erän alkuun Hoki tuli lujaa päälle ja sai vielä ylivoimankin Kiekko-Espoon väärästä vaihdosta. Vieraiden alivoimapeli toimi hyvin eikä Hokki saanut mainittavaa aikaan. Jäähyjen rikkomassa erässä ei kumpikaan joukkue saanut maaleja aikaiseksi, joten toisellekin erätauolle mentiin 1-1 tilanteessa.
Kolmas erä jatkui kuten toinen loppui eli peli oli sekavaa eikä kumpikaan joukkue saanut aikaiseksi kontrolloituja hyökkäyksiä. Molemmilta joukkueilta avaukset menivät minne sattuu ja syötöt karkasivat.
Ennen erän puoltaväliä Kiekko-Espoon neloskenttä pääsi hyvin liikkeelle kohti isäntien maalia. Niko Somppi syötti viereensä Morten Jurgensille joka laukoi kohti maalia. Hokin Patrik Koivisto torjui kiekon patjallaan maalin eteen josta Jesse Pesonen sai helposti tehtyä paluukiekosta 1-2 johtomaalin.
Reilua minuuttia myöhemmin Kiekko-Espoo sai tilaisuuden pelata ylivoimaa. Hyvästä pyörityksestä huolimatta tulosta ei tullut. Heti jäähyn jälkeen Hokki lähti vaarattoman näköiseen hyökkäykseen. Tuomas Komulainen jätti kiekon taakseen Mestiksen maalipörssiä johtavalle Oskari Siikille joka yllättäen laukoi tasoituksen 2-2:een.
Hokki pääsi pelaamaan ylivoimaa, kun ottelua oli jäljellä 51 sekuntia. Varsinainen peliaika päättyi tasatilanteeseen 2-2 ja jäähyä jäi jatkoajalle jäljelle 1.09.
Kiekko-Espoo pelasi vahvan jatkoajan ja piti kiekkoa hyvin hallussaan. Jatkoaikaa oli jäljellä vajaa minuutti, kun Joona Tamminen sai syötettyä kiekon Hokin maalin takana Arttu Tuomaalalle. Tuomaala jatkoi kiekon B-pisteiden väliin Petteri Villaselle, joka sinetöi illan toisella maalillaan Kiekko-Espoon 2-3 JA voiton.
Viikon kolmen vieraspelin kiertueesta oli tuloksena kolme voittoa ja seitsemän pistettä.
Ensi viikolla kohdataan Peliitat Heinolassa keskiviikkona ja FPS lauantaina Forssassa. Sunnuntaina 6.3. on vuorossa seuraava kotiottelu ja vieraaksi on tulossa KeuPa HT Keuruulta. Osta liput ennakkoon täältä!
