Viikonloppuna joukkue pelasi kaksi ottelua, kun perjantaina kotona vastassa oli Porvoon Hunters ja lauantaina Kajaanissa Hokki. Molemmat ottelut päättyivät vastustajan voittoihin. Hunters vei vierasvoiton lukemin 2–4 ja Hokki otti kotivoiton lukemin 4–0. Päävalmentaja Mikko Juutilainen oli kuitenkin kohtalaisen tyytyväinen peleihin kokonaisuutena, vaikka häviöt niistä tulikin.
— Lähtökohtaisesti otteluohjelma oli haastava, kun perjantaina oli kotona iltapeli ja lauantaina piti olla jo ajoissa Kajaanissa. Molemmissa otteluissa erityisesti ensimmäisessä erässä oli paljon paikkoja, joita ei pystytty hyödyntämään. Hyökkäyspelaaminen oli parempaa kuin edellisenä viikonloppuna, mutta virheet kostautuivat.
Pelin sisäisten virheiden lisäksi joukkuetta rasitti sairauspoissaolot, kun useampi pelaaja tipahti kokoonpanosta. Moitetta joukkue sai kärsivällisyyden puutteesta.
— Otto (Tunturi) pelasi todella hyvin, kun ajattelee kuinka lyhyellä valmistautumisella meni maalille. Häntä ei voi moittia yhtään. Jos me pelattaisiin kaikki pelit kokonaisuutena samanlailla kuin mitä ensimmäinen erä, niin meillä ei ole hätää ketään vastaan, Juutilainen tuumasi.
***
Joukkueella on vielä ylemmän loppusarjan otteluita jäljellä kahtena lauantaina: 16.2. D-Kiekko ja 23.2. Pyry. Tällä hetkellä Kiekko-Espoo on sarjassa kolmantena pisteen päässä toisena olevaa Pyryä ja pisteen edellä Huntersia. Kajaanin Hokki on jo varmistanut runkosarjan voiton.
Joukkueen loppusarjan sisäisen pistepörssin kolme parasta ovat:
Joni Häppölä 4+4=8
Tatu Kanerva 3+4=7
Roope Sipiläinen ja Niki Kaila 2+1=3
Jani Nieminen on sarjan maalivahtitilastossa kolmantena pelattuaan neljä ottelua 92,65 torjuntaprosentilla.
