Suomi-sarjassa tulevalla kaudella pelaava Kiekko-Espoo on solminut kolme pelaajasopimusta hyökkääjien Janne Nukarinen, Jani Elgbacka ja Tommi Takaveräjän kanssa. Sopimukset kattavat kauden 2018-2019.
Janne Nukarinen, 26, siirtyy Espooseen Porvoon Huntersista, jossa hän pelasi kaudesta 2008-2009 saakka. Ensimmäisen kerran miesten edustusjoukkueessa Suomi-sarjassa tehohyökkääjä pelasi kaudella 2011-2012. Viime kaudella Nukarisen tehopisteet 36 ottelussa oli 38, joista 16 oli maaleja ja 22 syöttöjä. Tähän mennessä 170 Suomi-sarjan ottelussa hänelle on kertynyt kaikkiaan 168 (71+97) tehopistettä.
– Janne on taitava ja luova hyökkääjä, joka pystyy luomaan tyhjästä vaarallisia tilanteita. Huippuominaisuudet, joilla voi olla koko sarjan kärkeä. Hän tuo ylivoimaan poikkeuksellista juonikkuutta. Tyylikäs pelaaja, joka on varmasti yleisölle viihdyttävä, urheilutoimenjohtaja Kim Hirschovits kuvailee.
Viimeiset kaksi kautta Mestis-joukkue Espoo Unitedia edustanut Jani Elgbacka, 22, siirtyi kaudella 2016-2017 Nuorten SM-liigasta Mestikseen keräten kahden kauden aikana yhteensä 24 (8+16) tehopistettä kaikkiaan 92 ottelussa. Viime kaudella pisteitä merkittiin 3+8=11. Nuori hyökkääjä pelasi ennen miesten sarjaan siirtymistä muun muassa Helsingin IFK:n ja Bluesin juniorijoukkueissa.
– Jani oli viime vuonna pienessä roolissa, mutta hänellä on kaikki avut olla joukkueen johtavia pelaajia. Hän on iso, vahva ja monipuolinen pelaaja sekä joukkueenjätkä, oikea seuramies! Elgin kanssa sattuu ja tapahtuu, Hirschovits kertoo.
24-vuotias Tommi Takaveräjä saapuu Kiekko-Espoon vahvuuteen Forssasta, jossa hän pelasi Suomi-sarjassa FPS:n riveissä kolme edellistä kautta aloittaen kauden 2015-2016 FoPS:n A-junioreissa. Tätä ennen hän edusti Jokereita Nuorten SM-liigassa. Kaudella 2016-2017 hyökkääjä kävi myös viiden ottelun verran Mestis-joukkue KeuPa HT:n vahvuudessa. Tehopisteitä Takaveräjä on ehtinyt merkkauttaa 74 (34+40) yhteensä 73 Suomi-sarjan ottelussa. Viime kaudella pisteitä kertyi 27 ottelusta 6+16=22.
– Tommi on tehokas hyökkääjä, jolla on loistava laukaus. Hänessä on potentiaalia olla sarjan tehokkaimpia pelaajia ja nyt parin rikkonaisemman kauden jälkeen hänellä on mahdollisuus näyttää, kuinka hyvä pelaaja hän on. Nöyrä ja jalat maassa oleva jätkä, Hirschovits luonnehtii.
