Pääkaupunkiseudun kuudenteen runkosarjan paikalliskamppailuun Metro Areenalla lähdettäessä Kiekko-Espoo johti voitoin 3–2. Ottelu alkoi verkkaisesti, mutta viiden minuutin pelin jälkeen helähti, kun Juuso Perttilä pääsi Sami Anttilan kampituskakkosen aikana ohittamaan kotijoukkueen maalilla seisseen Roope Taposen ensimmäisen kerran. Anttila kuittasi virheensä niin ikään ylivoimalla ajassa 11:36, kun tarkka rannelaukaus ohitti puolestaan Waltteri Ignatjewin. Sen kummempaa erässä ei tapahtunutkaan, joten 1–1-lukemista poistuttiin ensimmäiselle erätauolle. Roope Taponen torjui Kivikovan maalilla viisi kiekkoa, kun Ignatjew vastaavasti venyi seitsemään torjuntaan.
Toinen erä ei ehtinyt vanheta kuin nelisen minuuttia, kun Aleksi Järvinen vetäisi kotijoukkueen ensimmäistä kertaa johtoon Louka Henaultin syötöstä. Kivikova lisäsi johtonsa kahteen maaliin erän loppupuolella, kun Oliver Kiljusen estämiskakkonen oli ehtinyt vanheta vain reilun minuutin. Viimeistelijänä toimi tällä kertaa Julius Rantaeskola, joka sai survoa muutamaan kertaan ennen kuin kiekko upposi Ignatjewin taakse. Erä myös päättyi näihin lukemiin, joten kotijoukkue sai nauttia erätauon kahden maalin johdosta. Taponen venyi toisessa erässä peräti 12 torjuntaan, kun taas Ignatjew torjui vain kahdeksan kertaa.
Kolmannessa erässä maaleja saatiin odotella reilusti yli puolenvälin ennen kuin kotijoukkue iski illan kolmannen ylivoimaosuman Mikko Virtasen viimeistelemänä, kun Rasmus Lahnaviikin 2+10 minuutin jäähy ehti tuskin alkaakaan. Seuraava maali syntyi nelisen minuuttia myöhemmin, kun Konsta Hirvosen ohjaus Nuutti Viitasalon rannelaukaukseen yllätti Taposen totaalisesti. Taponen oli nousta ottelun lopussa itsekin sankariksi yrittäessään vipata kiekkoa vielä tyhjiin, mutta aika loppui kesken, joten 4–2-lukemat jäivät lopputulokseksi. Taposelle merkittiin päätöserään 10 torjuntaa, kun Ignatiew puolestaan koppasi yhden kiekon kollegaansa enemmän.
