Kiekko-Espoon ensimmäinen kotiottelu sitten viime vuoden marraskuun käynnistyi KooVeeta vastaan melkoisen vääntämisen kautta, kun kiekosta taisteltiin armottomasti. Avausmaali ajassa 5:39 meni vieraiden nimiin, kun Lauri Huhdanpää niittasi kiekon verkkoon ohi Roope Taposen. Kotijoukkue kuittasi ajassa 15:19, kun Julius Rantaeskolan kääntörannari yllätti puolestaan KooVeen maalilla tänä iltana seisoneen Verneri Virtasen. Syöttöpisteet Rantaeskolan kauden kuudenteen osumaan merkattiin Erno Hopposelle ja Aleksi Järviselle. Roope Taponen torjui Kivikovan maalilla kahdeksan kertaa, kun Virtanen venyi kiekon tielle kuudesti.
Molemmat joukkueet lähtivät jahtaamaan toisessa erässä seuraavaa maalia tasaiseen tahtiin, ja ensimmäisenä Verneri Virtanen esitti ottelun siihen asti komeimman torjunnan nollaamalla kotijoukkueen maalintekoaikeet. Johtomaali syntyi viiden minuutin pelin jälkeen kiekon kimpoillessa pelaajien jaloista onnekkaasti Karri Aholle, joka ohitti Taposen toistamiseen. Kotijoukkue tasasi puntit kutakuinkin ottelun puolivälissä Nicholas Canaden polvitaklauksesta saadun 5+20 minuutin rangaistuksen aikana, kun Mikko Virtanen tinttasi kiekon Virtasen ohi. Kotijoukkue otti johdon ensimmäistä kertaa nelisen minuuttia ennen erän loppua, kun Anton Kokkonen latasi ranteella kiekon rysään kapteenina tänä iltana toimineen Kurtis McLeanin aloitusvoiton jälkeen. Erä päättyi myös näihin lukemiin, joten kotijoukkueen johtolukemista poistuttiin toiselle erätauolle. Torjuntasuhteet kääntyivät usean aikaisemman pelin tapaan avauserästä päälaelleen, kun Virtanen venyi kiekon tielle yhdeksän kertaa Taposen kolmea vastaan.
Kolmannen erän ensimmäinen tilastomerkintä oli kotijoukkueen neljäs maali ajassa 43:50, kun Virtasen tapaan kesken kauden Kiekko-Espooseen saapunut Sami Anttila niittasi Anton Kokkosen taidokkaan syötön sisään. KooVee kavensi Tomi Iso-Mustajärven ylivoimamaalilla seitsemän ja puolen minuutin kohdalla, kun Aku Alhon koukkaamiskakkonen oli ehtinyt vanheta vain yhdeksän sekuntia. Sami Anttila onnistui kuitenkin kasvattamaan illan toisella osumallaan Kivikovan johdon jälleen kahteen maaliin laukomalla Leevi Lembergin irtokiekon Virtasen vartioimaan KooVee-maaliin. Muutaman lisäjäähyn lisäksi ei enempiä tapahtumia nähty, joten Kivikovan voittosaldo kasvoi jälleen yhden kotiottelun verran. Taposelle kertyi päätöserässä yhdeksän koppia, kun Virtanen puolestaan selvisi viidellä torjunnalla.
Kiekko-Espoon ottelut jatkuvat jo huomenna FPS:n vieraana, ottelu käynnistyy klo 17 ja matsin näyttää Ruutu+.
