Ottelu rajoitusten puitteissa kansoitetussa Marli Areenassa käynnistyi joukkueiden osalta varsin tunnustellen. Roope Taponen joutui oikeastaan kunnolla torjuntatöihin vasta neljän minuutin kohdalla, kun Matias Lehtonen pääsi kokeilemaan rystyltä hänen patjojensa kestävyyttä.
Vierasjoukkue siirtyi johtoon ajassa 6:01 Erik Aution siniviivasta heittämällä rannelaukauksella, kun Valtteri Ilomäen estämiskakkosta oli ehtinyt kulua vain 10 sekuntia. Syötöt Aution osumaan tarjoilivat täksi kaudeksi Espooseen siirtyneet Joonas Niemelä sekä Julius Rantaeskola. Viiden minuutin päästä verkko Waltteri Urpolahden takana helähti jälleen, kun Petteri Villanen pääsi heittämään kaksi-yksi-hyökkäyksen päätteeksi kiekon yläkulmaan. Syöttäjinä Villasen maalissa toimivat Leevi Lemberg, sekä toissakaudella illan kotijoukkuetta edustanut Timi Lahtinen. Ajassa 13:50 TuTon Juho Mäkelä otti huitomiskakkosen, jota ei ehtinyt kulua kuin puolisen minuuttia, kun Petteri Villanen naulasi illan toisen osumansa ja siirsi sinivalkopaidat jo kolmen maalin karkumatkalle Kurtis McLeanin ja kapteeni Arto Laatikaisen syötöistä. Reilu puolitoista minuuttia tästä ja Kiekko-Espoo jyräsi itsensä jo neljän maalin johtoon Juhani Merikannon osumalla, johon syötöt keräsivät Oscar Leppänen ja Konsta Kosunen. Urpolahti selvisi erästä viidellä torjunnalla, kun Taponen torjui puolestaan seitsemän kertaa.
Toisen erän alku ei sen kummempia tilastomerkintöjä tarjonnut, mutta sen sijaan neljän ja puolen minuutin kohdalla Kiekko-Espoo synkensi kotijoukkueen iltaa entisestään, kun Anton Ollikainen siirsi vieraat jo viiden maalin karkumatkalle. Syötöt tähän keräsivät avausmaalin jo syöttäneet Niemelä ja Rantaeskola. Minuutti ja kymmenen sekuntia myöhemmin Timi Lahtinen syötti kiekon viivaan Erik Autiolle, joka tinttasi illan toisen maalinsa siirtäen espoolaiset jo 0–6-lukemiin. Isännät ilmoittautuivat mukaan peliin jäähyjen jälkeen, kun McLeanin harhasyötöstä Mikko Laine pääsi rikkomaan Taposen nollan ajassa 32:12. Erän torjuntasuhteet menivät avauserästä päälaelleen, kun Urpolahti torjui 15 kertaa Taposen selvitessä kolmella torjunnalla.
Kolmannen erän ensimmäinen tilastomerkintä nähtiin reilun minuutin pelin jälkeen, kun Saku Salminen kiskaisi kotijoukkueen 2–6-kavennuksen Juho Virtasen aloitusvoiton jälkeen. Kivikova ei tästä hätkähtänyt, kun Rantaeskola pääsi viimeistelemään vieraiden seitsemännen osuman kolmen ja puolen minuutin kohdalla keräten samalla itselleen illan kolmannen tehopisteen. Vierasjoukkue jatkoi ilotulitustaan ajassa 47:21, kun Konsta Kosunen siirsi lukemiksi jo 2–8. Illan ehdoton espoolaisnimi Petteri Villanen pääsi viimeistelemään hattutempun täyteen ajassa 54:51 siirtäen valkopaidat jo 2–9-lukemiin Lahtisen kerätessä illan kolmannen syöttöpisteen. Espoolaiset lähtivät kotimatkalle voitto mukanaan.
Kiekko-Espoo jatkaa kauttaan huomenna paikallisottelulla Kiekko-Vantaata vastaan. Ottelu käynnistyy Metro Areenalla klo 17, suosittelemme ostamaan liput ennakkoon osoitteesta kiekko-espoo.com/liput.
