Suomi-sarjassa pelaava Kiekko-Espoon miesten edustusjoukkue pelaa alkavalla kaudella 2019–2020 kotiottelunsa Espoon Metro Areenalla.
Kiekko-Espoo on solminut yhteistyösopimuksen Tapiolan Monitoimiareena Oy:n kanssa Metro Areenan käyttöoikeudesta. Miesten edustusjoukkue saa areenalta käyttöönsä myös omat toimisto-, varasto- ja huoltotilat.
– Muutto Metro Areenalle on meille iso ponnistus, mutta joukkueen ja seuran kehitystyön kannalta se on ainoa oikea tulevaisuuteen tähtäävä ratkaisu. Espoonlahden jäähallin rajalliset tilat asettivat viime vuonna suuria haasteita joukkueen toiminnalle, mutta tämän ratkaisun myötä pystymme organisoimaan tekemistämme jatkossa entistä paremmin, Kiekko-Espoon operatiivinen johtaja Antti Manninen sanoo.
Mannisen mukaan Kiekko-Espoon kotipeleissä tulee jatkossa olemaan käytössä areenan alempi klubikatsomotaso, jolloin pelitapahtumien yleisökapasiteetti tulee nousemaan nykyisestä 680:sta noin 1000:een katsojaan. Otteluiden yleisömäärän kasvaessa avataan katsomotilaa tarpeen mukaan.
– Tiedostamme, että Espoon Metro Areena on ottelutapahtumiemme kannalta erittäin suuri pelipaikka, mutta lopullista muuttopäätöstä Espoonlahden Forum-areenalta puolsivat urheilulliset lähtökohdat, Manninen toteaa.
Hänen mukaansa niin urheilullista kuin taloudellistakin toimintaa on tarkoitus kehittää pitkäjänteisesti, ja taloudellisesti järkevän sopimuksen syntymisen myötä Metro Areenan puitteet luovat lisämahdollisuuksia myynnin ja markkinoinnin näkökulmasta.
– Saimme neuvoteltua kannaltamme parhaan mahdollisen sopimuksen käytettävissä olevista tiloista, jolloin muuttopäätös oli lopulta helppo tehdä.
Kiekko-Espoon toiminta sai Espoonlahden Forum-areenalla hyvän alun, ja seura haluaa kiittää hallin henkilökuntaa koko kauden jatkuneesta antoisasta yhteistyöstä. Joukkueen urheilutoimenjohtaja Kim Hirschovits sanoo, että päättyneellä kaudella olosuhteet saatiin sille tasolle kuin etukäteen odotettiinkin.
Hän on iloinen, että joukkueen käyttöön saadaan Metro Areenalla omia tiloja, mikä selkeyttää pelaajien ja huollon jokapäiväistä toimintaa.
– Arjen toiminta Espoonlahdessa oli viime kaudella Suomi-sarjan keskitasoa, koska hallilta ei löytynyt käyttöömme toimistoa ja laadukkaan oheisharjoittelun järjestäminen oli erittäin haasteellista. Espoolaisen jääkiekon yhteisen tekemisen kannalta on erittäin hyvä, että Tapiolan urheilupuisto toimii jatkossa niin miesten, naisten kuin junioriedustusjoukkueidenkin yhteisenä kotihallina, Hirschovits summaa.
– Tämä on myös tavoittelemamme yhteisöllisyyden kannalta erittäin olennaista.
Hirschovitsin mukaan joukkueen tähtäin on nousta Mestikseen ja uuden kotiareenan löytyminen Metro Areenalta tukee myös tätä tavoitetta. Suuremman pelipaikan löytäminen tulisi ajankohtaiseksi viimeistään mahdollisen sarjanousun yhteydessä. Nyt saavutetulla ratkaisulla joukkue voi keskittyä urheilullisiin tavoitteisiin täysillä.
– Urheilullisesti tavoitteemme on kehittää pelaajia Suomi-sarjatasolla ja tätä silmällä pitäen kaiken oheistoiminnan on oltava laadukasta. Tämän sarjatason vaatimuksiin, missä pelaajat käyvät muun muassa töissä ja harjoitteleminen on rajallista, on Metro Areenan ympäristöstä ja puitteista mahdollisuus saada optimaaliset puitteet harjoittelun laatuun.
Metro areena on Tapiolan urheilupuistossa sijaitseva 1999 valmistunut monitoimihalli, jonka yleisökapasiteetti jääkiekko-otteluissa nousee parhaimmillaan liki 7000 katsojaan. Se toimii myös Suomen koripallomaajoukkueen kotiareenana.
