Kiekko-Espoon ja KooVeen kauden neljäs kohtaaminen käynnistyi Hakametsässä suhteellisen vauhdikkaasti, kun molemmissa päissä ehdittiin ensimmäisten minuuttien aikana vierailla kertaalleen. Ottelun avausmaali meni isäntien nimiin, kun Jeremi Wehmas täräytti Liam Finlayn jättösyötön verkkoon ajassa 7:22. Yhdeksän minuuttia myöhemmin KooVee lisäsi johtonsa alivoimalla kahteen maaliin, kun Eero Savilahti syötti kiekon Santeri Sillanpäälle, joka puolestaan heläytti tarkan rannelaukauksen Roope Taposen taakse. Tämän enempää erässä ei tapahtunut, joten erätauolle poistuttiin KooVeen 2–0-johdossa. Taposelle merkattiin avauserään neljä koppia, kun taas Kimmo Rautiainen venyi 11 torjuntaan.
Toisen erän alku oli täysin samankaltainen kuin avauserässä, kun molemmissa päädyissä päästiin vierailemaan vuoron perään mutta ilman tulosta. Kivikova avasi maalitilinsä ajassa 30:40, kun Niki Kaila ja Anton Ollikainen pääsivät kaksi-yksi-hyökkäykseen ja Ollikainen latasi ranteella kiekon takanurkkaan. Nämä olivat myös taukolukemat, joten kolmanteen erään lähdettiin edelleen isäntien komennossa. Taposelle kertyi toisen erän osalta peräti 12 torjuntaa, kun Rautiainen puolestaan selvisi neljällä.
Kolmannen erän alku oli suhteellisen rauhallinen, mutta tilanteet puuttuivat. Kiekko-Espoo onnistui tasoittamaan erän puolivälissä, kun Joonas Kalliolan rannelaukaus yllätti Kimmo Rautiaisen KooVeen oman alueen kiekonmenetyksen jälkeen. Lisämaaleja ei erässä nähty, joten ottelu eteni loppujen lopuksi jatkoajalle. Rautiaiselle merkittiin KooVeen maalilla peräti 15 torjuntaa, Taponen puolestaan torjui vain kahdesti. Jatkoaika ehti vanhentua nelisen minuuttia, kunnes Niki Kaila riisti kiekon ja pääsi viimeistelemään KooVee-puolustajien välistä loppulukemat 2–3.
Kiekko-Espoo pelaa seuraavan ottelun kotihallissa Metro Areenalla tulevana lauantaina. Vastassa silloin TUTO, osta lippusi täältä.
