Kiekko-Espoon ja Forssan Palloseuran kuudes keskinäinen kamppailu käynnistyi Forssassa suhteellisen tasaisissa merkeissä, kun molemmissa päissä kerettiin vierailla kertaalleen. Ottelun avausmaali näki päivänvalon ajassa 11:36, kun Petteri Villanen pääsi katkaisemaan pitkän maalittoman putkensa kauden seitsemännen osuman turvin. Isäntien tasoitus tuli minuuttia myöhemmin, kun edellisessä keskinäisessä kamppailussa osunut Karri Forsblom laukoi kiekon Riku Lindroosin ohi Juhani Tammisen aloitusvoiton jälkeen. Kivikova siirtyi jälleen kuskin paikalle ajassa 13:37, kun Niko Seppälä ohitti Daniel Lebedeffin Rene Pylvänäisen jäähyn aikana. Muutaman jäähyn lisäksi erässä ei nähty juuri enempää, joten 1–2-lukemista poistuttiin tauolle. Riku Lindroosille kertyi avauserässä yhdeksän torjuntaa, kun Lebedeff puolestaan venyi kiekon eteen 10 kertaa.
Toisen erän ensimmäinen tilastomerkintä oli kotijoukkueen 2–2-tasoitus, kun Miska Ronkainen hyödynsi Paul Manushinin laukauksesta tulleen irtokiekon. Vierasjoukkue kuittasi tämän ajassa 33:15, kun Aku Alho syötti Niki Kailan läpiajoon ja viimeistely tuotti 2–3-johtolukemat. Erän lopulla Paul Manushin taklasi Tommi Takaveräjää ja sai tilanteesta ulosajon. Sen suurempia tapahtumia ei enää nähty, joten erä päättyi 2–3-lukemiin. Lebedeffille kertyi avauserän tapaan 10 torjuntaa, kun Lindroos puolestaan venyi kiekon tielle peräti 15 kertaa.
Kolmannen erän ensimmäinen tilastomerkintä oli Kiekko-Espoon 2–4-maali Emil Oksasen viimeistelemänä ajassa 43:59. Asko Rantanen koetti vielä ottelun lopulla herätellä omiaan ottamalla aikalisän ja Lebedeffin pois maalilta, mutta se ei muuttanut enää voimasuhteita vaan Kiekko-Espoo poistui kaukalosta kolme pistettä rikkaampana. Lindroos torjui päätöserässä 14 laukausta Lebedeffin kuutta vastaan.
