Kiekko-Espoon ja Forssan Palloseuran kauden neljäs kamppailu käynnistyi tasaisella vauhdilla, jossa kerettiin luistella parin ensimmäisen minuutin aikana molempiin päätyihin useampaan kertaan. Muutama taklauskin nähtiin, mutta mikään niistä ei ollut vielä alkuvaiheessa rangaistuksen arvoinen. Avausmaalia saatiin odottaa tovi, mutta lopulta Kurtis McLeanin osuma ajassa 15:02 hyväksyttiin lyhyen videotarkistuksen jälkeen. Forssalaisten tasoitus tuli ylivoimalla ajassa 17:38, kun Karri Forsblom laittoi maalinedustatilanteesta kiekon rysään. Kotijoukkue ei jäänyt kauaa murehtimaan, kun Emil Oksanen kuittasi reilua minuuttia myöhemmin kotijoukkueen johtolukemiksi 2–1. 3–1-lukemat syntyivät hetkeä myöhemmin Tommi Takaveräjän toimesta. Taposelle merkittiin maalirikkaassa avauserässä seitsemän koppia, kun tänä iltana vierasjoukkueen maalia vartioinut Petrus Lintonen selvisi kuudella.
Toisessa erässä nähtiin yksi maali, kun Juhani Tammisen siniviivalaukaus ylivoimalla yllätti Taposen puolitoista minuuttia ennen erän loppua. Torjuntamäärät molemmilla maalivahdeilla olivat täysin identtiset avauserään 7–6.
Kolmannen erän alussa vierasjoukkue pääsi kokeilemaan ylivoimalla tasoitusmahdollisuutta, mutta loppukauden sopimuksen Kivikovan kanssa tehnyt Mikko Kuukka sai rauhassa istua kampitusjäähynsä loppuun ilman takaiskuja. Kuuden ja puolen minuutin kohdalla kummastakin leiristä lähti yksi mies jäähylle ja kentällä olikin yllättäen kosolti tilaa. Kotijoukkue hyödynsi tilanteen ja tuplasi johtonsa puoli minuuttia myöhemmin, kun Timi Lahtinen sai tililleen kauden ensimmäisen osuman. FPS tuli jälleen peliin mukaan reilut viisi minuuttia ennen loppua, kun Forsblom iski illan toisen osumansa Taposen taakse. FPS otti vielä puoli minuuttia ennen loppua aikalisän, mutta pisteet jäivät kuitenkin Espooseen lukemin 4-3.
Seuraava kotiottelu pelataan Metro Areenalla lauantaina 21.11., kun vastaan saapuu TUTO. Ottelu alkaa kello 17 ja liput ostat edullisimmin täältä.
