KeuPa HT ja Kiekko-Espoo eivät tähän mennessä olleet kohdanneet Mestis-tasolla kertaakaan, joten ottelusta oli ennakoitavissa mielenkiintoinen. Avauserä tarjosikin kaksi maalia kun molemmat joukkueet onnistuivat kertaalleen, mutta myös ikävämpiä tapahtumia, kun Kiekko-Espoon Toni Kähkönen taklasi Niklas Lehikoisen selästä laitaan ulosajon arvoisesti. Lisämaaleja ei erässä enää nähty, joten 1–1-numeroista poistuttiin erätauolle.
Toiseen erään Kiekko-Espoo sai salama-alun. Erää ehti kulua vain 1:10, kun Petteri Villanen ujutti läpiajon päätteeksi kiekon Sami Sunin selän taakse. Näin mentiinkin aina erän puoleenväliin, kunnes Valtteri Koskela kiskaisi isäntien tasoituksen melkoisen ruuhkan takaa. Erä tarjosi vielä kaksi maalia kun Leevi Lemberg ja Terry And onnistuivat vuoron perään, ja 3–3-lukemista lähdettiin kolmanteen erään.
Ottelun kolmaskin erä tarjosi neljä maalia, sillä erotuksella että KeuPa HT iski kaksi viimeistä ja onnistui pitämään 6–4-lukemin pisteet itsellään. Näin Kivikovan vieraskiertue alkoi mollivoittoisesti, seuraavaksi joukkue matkaa napapiirille RoKin vieraaksi perjantaina.
