Otteluraportti
Ottelun alku Heinolan betonissa meni kotijoukkueelle. Ajassa 2.10 Peliittojen Juuso Arola teki ylivoimalla 1-0 johtomaalin. Peliitat rankaisi myös seuraavasta ylivoimasta, kun ajassa 11.19 Juuso Arola vei illan toisellaan isännät 2-0 johtoon. Kiekko-Espoo pääsi pian pelin päälle ja painosti. Kuusi minuuttia ennen erän loppua Kiekko-Espoo pääsi pelaamaan viidellä kolmea vastaan puolitoista minuuttia mutta maalinteko ei onnistunut.
Toista erää Kiekko-Espoo hallitsi. Atro Leppänen laukoi 2-1 kavennusmaalin ykkössektorista kun erää oli pelattu 12.25. Puolitoista minuuttia ennen erän loppua Atro Leppänen tasoitti ylivoimalla aivan maalin edestä pelin 2-2:een. Viimeisellä minuutilla Oskari Lemetyinen laukoi Kiekko-Espoon 2-3 johtoon todellisella pukukoppimaalilla.
Kolmatta erää ehdittiin pelata vain kolme minuuttia kunnes Joni Piipponen nosti rystyllä 2-4 ylivoimamaalin. Yhdeksän minuutin pelin jälkeen Peliittojen Sergei Lisov kavensi pelin 3-4:ään. Kun erää oli jäljellä kuusi minuuttia Aleksi Matinmikko luisteli tasavajaalla kaukalon päästä päähän ja lisäsi Kiekko-Espoon johdon 3-5:een. Ajassa 56.38 sai Kiekko-Espoon rangaistuslaukauksen mutta Riku Räihä Peliittojen maalilla oli vahvempi. Lisää maaleja ei nähty joten pisteet matkasivat Espooseen maalein 3-5.
Tekstin on kirjoittanut Kivikovan yhteisön jäsen, Juhis.
