Otteluraportti
Kiekko-Espoo sai hienon alun otteluun, sillä vain minuutin pelin jälkeen Janne Hämäläinen kiersi kulmasta B-pisteen taakse ja laukoi vieraat ranteella 0–1 johtoon. Pian maalin jälkeen molemmat joukkueet pääsivät vuorollaan yrittämään maalia ylivoimalla, mutta kummankaan pakkopeli ei lähtenyt toimimaan. Erän toisella puoliskolla sai Kiekko-Espoo kaksi peräkkäistä jäähyä, jolloin TUTO Hockey sai pelata viidellä kolmea vastaan yli puolitoista minuuttia, mutta espoolaisten alivoima kesti ja tauolle mentiin Kiekko-Espoon 0–1 johdossa.
Toisen erän alussa oli Kiekko-Espoo pääsi pelaamaan ylivoimaa puolitoista minuuttia mutta tälläkään kertaa ei erän alussa pelattu ylivoima tuottanut tulosta. Reilun viiden minuutin pelin jälkeen sai Kiekko-Espoo ottelun kuudennen kaksiminuuttisensa ja tällä kertaa TUTO Hockeyn Roope Ranta onnistui maalinteossa tasoittaen pelin 1–1:een. Maalin jälkeen pääsi isäntäjoukkue yhä paremmin pelin päälle ja sai estettyä espoolaisten hyökkäyksiin lähdöt ja pelin rakentelun lähes kokonaan. 13 minuutin pelin jälkeen kaadettiin TUTO Hockeyn pelaaja rangaistuslaukauksen arvoisesti ja entinen espoolainen Leevi Lemberg vei isännät 2–1 johtoon. Erän lopussa sai Kiekko-Espoo vielä pelata ylivoimaa mutta isäntien puolustus kesti.
Kolmannen erän alussa Kiekko-Espoo pääsi pelaamaan ylivoimaa kahteen kertaan mutta isäntien alivoima oli liian vahvaa. TUTO Hockeyn siirretyn rangaistuksen aikana kiekko lopulta meni isäntien maaliin, kun erää oli pelattu reilu seitsemän minuuttia. Videotarkistuksen jälkeen 2–2 tasoitusmaalin sai nimiinsä Morten Jurgens vaikka kiekko menikin maaliin isäntien pelaajasta. Kiekko-Espoo meni 3–2 johtoon kun erää oli pelattu 12.34. Atro Leppänen syötti kiekon maalin takaa juuri vaihdosta tulleelle Tomi Huhtalalle, jolla oli helppo työ tehdä kauden neljäs maalinsa. Minuutti ennen erän loppua otti TUTO Hockey maalivahdin pois ja tasoitti heti pelin 3–3:een. Lukemat eivät enää varsinaisella peliajalla muuttuneet, joten ottelussa päädyttiin jatkoajalle.
Kumpikaan joukkue ei saanut maalia aikaiseksi jatkoajalla, joten voittaja ratkottiin voittomaalikilpailussa. Kiekko-Espoon neljäs laukoja Tommi Huhtala oli ainoa, joka teki maalin rankkareilla, joten rikkonaisen ja runsasjäähyisen ottelun vei Kiekko-Espoo lopulta maalein 3–4 VL.
Kiekko-Espoon päävalmentaja Tomas Westerlund kommentoi ottelua sanoen ottelun olleen kovin matsi tällä kaudella. Peli meni osin hurlumhei-kiekoksi, jossa ei ollut juuri järkeä mukana. Peli meni päästä päähän pelaamiseksi, mutta onneksi Kiekko-Espoo sai pelinsä koottua kolmannessa erässä. Meidän pitää saada peli pysymään kasassa koko ottelun ajan.
Tekstin on kirjoittanut kivikovan yhteisön jäsen, Juhis.
Maalikooste ja valmentajan kommentit
