Otteluraportti
Ottelun alku Kankaan montussa oli Kiekko-Espoolle vaikea. IPK sai paremman otteen pelistä ja sai aikaiseksi painetta espoolaisten kenttäpäätyyn. Neljän minuutin pelin jälkeen pääsi IPK kaksi yhtä vastaan hyökkäykseen ja Santeri Suomalainen laukoi isännät 1–0 johtoon. Ajassa 12.11 pääsi Kiekko-Espoo pelaamaan ylivoimaa ja vähän ennen ylivoiman loppua tasoitti Jaakko Heikkinen maalin edestä pelin 1–1:een. Vajaa kaksi minuuttia myöhemmin ohjasi Morten Jurgens Erno Hopposen laukauksen maaliin ja Kiekko-Espoo meni 1–2 johtoon. Vieraat pääsivät pelin päälle mutta lisää maaleja ei hyvistä paikoista huolimatta tullut.
Toisen erän alussa oli Kiekko-Espoolla ylivoimaa jäljellä lähes kaksi minuuttia mutta aikaa ei tarvittu kuin 44 sekuntia. Joni Piipponen teki 1–3 johtomaalin maalin kulmalta Heikkisen ja Huhtalan syötöistä. Kolmen ja puolen minuutin pelin jälkeen joutui Kiekko-Espoo pelaamaan alivoimaa. Alivoima toimi hyvin mutta IPK sai otetta pelistä myös jäähyn jälkeen. Muutamaa minuuttia myöhemmin espoolaisille tuli pelattavaksi illan toinen alivoima. Tällä kertaa Samuel Timonen onnistui kaventamaan tilanteen 2–3:een. Pari minuuttia myöhemmin sai Kiekko-Espoo jo illan kolmannen rangaistuksen. Alivoima hoidettiin, vaikka IPK pyöritti pahasti. Ote pysyi IPK:lla lähes erän loppuun saakka. Minuuttia ennen erän loppua sai IPK jäähyn ja Kiekko-Espoon ylivoima pääsi töihin. Joni Piipponen rankaisi maalin edestä ja Kiekko-Espoo lähti tauolle 2–4 johdossa.
Kolmatta erää ehdittiin pelata kolme minuuttia, kun Jaakko Heikkinen ja Olli Iisakka pääsivät hyökkäämään kahdella yhtä vastaan. Heikkinen syötti ja Iisakka laukoi Kiekko-Espoon 2–5 johtoon. Maali riitti IPK:n Eetu Randelinille, jonka korvasi maalille tuli Eetu Pasanen. Vähän myöhemmin pelattiin tasavajaalla ja Juho Koivusaari vei Kiekko-Espoon 2–6 johtoon kauden ensimmäisellä mallillaan. Loistosyötön maaliin antoi Tommi Huhtala illan kolmannella syöttöpisteellään. Erän puolen välin jälkeen sai IPK illan viidennen jäähynsä ja Kiekko-Espoo teki illan neljännen ylivoimamaalinsa. Tällä kertaa verkkoa heilutti Tommi Huhtala ja tilanne oli 2–7. Kuusi minuuttia ennen ottelun loppua kiekko oli taas IPK:n maalissa mutta tällä kertaa maali hylättiin videotarkistuksen jälkeen. Ottelun loppu meni hurlumhei-kiekoksi, jota säesti Espoon Kiekkokannattajien laulu.
Joni Piipponen teki tänään tehot 2+3 ja Jaakko Heikkinen ja Tommi Huhtala tekivät tehot 1+3. Waltteri Ignatjew torjui 38 kiekkoa.
Päävalmentaja Tomas Westerlund sanoi ottelun jälkeen, että kaksi erää oltiin ottavana osapuolena. Maalivahti piti meitä pystyssä. Kolmannessa erässä saatiin peli sitten meille. Meidän pitää pystyä pelaamaan paljon paremmin tälle pienessä askissa.
IPK päävalmentaja Niko Härkönen sanoi haastattelussa ottelun jälkeen, että kolmas erä oli IPK:lle heikko. Alivoima oli huono ja joillakin pelaajilla oli vaikeuksia pitää peliä kasassa. Liikaa on päästetty maaleja viime peleissä.
Tekstin on kirjoittanut Kivikovan yhteisön jäsen, Juhis.
Maalikooste ja valmentajan kommentit
