KOOVEE isännöi Kiekko-Espoota keskiviikkona Tampereella. Joukkueet ovat pelanneet vastakkain tällä kaudella vasta kaksi kertaa, ja KOOVEE on voittanut ne molemmat. Se onkin ainoa joukkue, jolta Kiekko-Espoo ei ole saanut tällä kaudella pistettäkään. KOOVEE on hävinnyt kaikki viisi viimeistä peliään ja on sekä sarjataulukossa että kuntopuntarissa viimeisenä. KOOVEE hävisi tiistaina Tampereella Ketterälle maalein 4-5.
Pohjoisen matkan seuraava kohde on Rovaniemi. RoKi – Kiekko-Espoo pelataan perjantaina Kirnussa. Joukkueet kohtaavat nyt neljännen kerran tällä kaudella. Kiekko-Espoo on voittanut keskinäisistä otteluista kaksi. Roki on hävinnyt kaikki viisi viimeistä peliään ja on kuntopuntarissa sijalla 13. Sarjataulukossa RoKi on sijalla seitsemän. Heillä on kolme pelaajaa Mestiksen pistepörssin top 10:ssä, Batyrlan Muratov, Gabin Ville ja Heikki Heikkinen eli potentiaalia on paljon. Joukkueen päävalmentaja Maso Lehtonen toki uskoo joukkueen ratkaisevan maalintekovaikeutensa.
Viimeinen peli tällä viikolla pelataan lauantaina Kajaanissa. Isäntäjoukkue Hokki on voittanut kolme viidestä viimeisestä pelistään ja se onkin kuntopuntarin kolmantena. Sarjataulukosta joukkue löytyy sijalta kuusi. Bluesissa aikoinaan Liigaa pelannut Hokin Oskari Siiki on Mestiksen pistepörssissä nyt sijalla neljä. Hokki hävisi tiistaina Kajaanissa voittolaukauksien jälkeen JoKP:lle maalein 5-6 ja saa keskiviikkona vieraaksi TUTOn.
Kiekko-Espoon päävalmentaja Kim Hirschovits kommentoi viime viikkoa ja tulevaa vieraspelikiertuetta. ”Hyvä ja kova viikko takana. Saatiin erilaisia ja erittäin hyviä kokemuksia. Keskiviikkona oli hyvä peli Kiekko-Vantaata vastaan. Perjantain peli RoKia oli kauden fyysisin ja kovin peli. Sitä voi ehkä verrata cup-finaaliin Ketterää vastaan. Ottelussa oltiin sitkeitä ja saatiin palkinto kolmannessa erässä. Lauantain pelin alku ei toiminut. Tarvittavaa tunnetilaa ei löytynyt. IPK oli pelin päällä kaksi erää, mutta kolmannessa erässä saatiin itsestämme se irti mitä haluttiin ja erä oli meidän hallussamme.
Tällä viikolla lähdetään keskiviikkona matkaan ja sunnuntain-aamuna noin kello 4 ollaan takaisin kotona. Keskiviikkona pelataan Tampereella ja ollaan sitten siellä yötä. Koko torstai matkustetaan Rovaniemelle. Ohjelmassa on tankkaamista, lepäämistä ja energian keruuta eli nukkumista, syömistä ja sitten perjantaina peliin. Lauantaina siirrytään Kajaaniin ja pelin jälkeen onkin sitten vuorossa pitkä bussimatka kotiin.”
POISSAOLOT
Lampinen (day-to-day)
Somppi (day-to-day)
Österman (day-to-day)
Iisakka (day-to-day)
Kähkönen (day-to-day)
