Tauon jälkeen Kiekko-Espoo on pelannut neljä runkosarjaottelua. Vahvan ensimmäisen ottelun jälkeen peli on myös ailahdellut, ja neljästä ottelusta espoolaiset ovat ottaneet kaksi voittoa ja kaksi tappiota, toisen jatkoajalla. Päävalmentaja Janne Tuunanen näkee pelissä niin hyvää kuin kehitettävääkin.
– Tauon jälkeen startattiin hyvin ja tauon aikana harjoitellut pelilliset asiat saatiin hyvin näkyviin. Toki lisähaastetta toi, kun tuli uusia jätkiä ja tehdään sen kanssa päivittäin hommia, että saadaan kaikki samalle sivulle. Kaiken kaikkiaan joukkue on oikealla suunnalla, vaikka FPS peli oli todella heikko, niin tiedän että pystymme parantamaan paljon, kommentoi päävalmentaja Janne Tuunanen.
Tällä viikolla Kiekko-Espoo kohtaa Peliitat perjantaina vieraissa ja TUTO:n lauantaina kotona. Peliitat kohdataan tällä kaudella ensimmäistä kertaa, kun taas TUTO:a vastaan joukkue pelaa lauantaina seitsemättä kertaa.
– Kiva päästä pelaamaan uutta joukkuetta vastaan. Peliitat on hyvä ja nuori joukkue, joukkueena parempi mitä sarjataulukko antaa tällä hetkellä ymmärtää. He ovat parantaneet peliään kauden aikana paljon ja uskon, että kovatasoinen peli tulossa. Meidän pitää olla parhaimmillaan, jos meinataan kolme pistettä ottaa.
– TUTO:a vastaan pitää myös olla työhaalarit päällä koko ajan. Kun ne on päällä, pystymme voittamaan kenet vaan. Uskon, että viikonloppuna pelaamme parempaa peliä kuin viime viikonloppuna ja pyrimme jatkuvasti parantamaan omaa tekemistä kohti playoffseja, jotta olemme playoffseissa valmiita.
Kiekko-Espoo pelaa tällä viikolla perjantaina 26.2. Heinolassa Peliittoja vastaan klo 18.30 ja lauantaina 27.2. Metro Areenalla TUTO:a vastaan klo 17.00. Ottelut pelataan tyhjille katsomoille, mutta voit seurata pelejä suorana osoitteesta ruutu.fi/urheilu.
