Viime viikonlopun vierasotteluihin paikkaajaksi mukaan tullut Ramil Jokinen jatkaa Kiekko-Espoon sopimuspelaajana kauden 2018-2019 loppuun saakka. Viikonlopun kahdessa ottelussa Jokinen pelasi vakuuttavasti merkkauttaen tehot 1+4.
— Tuntuuhan tämä aika upealta, joten innolla tulen mukaan. Joukkue on ottanut todella hyvin vastaan, niin että on ollut helppo tulla, Ramil Jokinen kertoo.
Jokinen siirtyy Espooseen Tuusulasta II-divisioonassa pelaavasta TuusKista, jossa hyökkääjä pelasi syksyn aikana yhdeksän ottelua keräten 8+16=24 tehopistettä.
— Tuntui pahalta jättää TuusKin homma kesken, mutta eihän tämmöistä tilaisuutta voinut jättää käyttämättä. Pelkästään positiivista TuusKin suuntaan, siellä oli hienoa olla, Jokinen kehuu alkukauden joukkuettaan.
— Iso kiitos TuusKille, että suhtautuivat positiivisesti asiaan ja antoivat Rampelle mahdollisuuden tarttua tilaisuuteen minkä tarjosimme hänelle, urheilutoimenjohtaja Kim Hirschovits puolestaan kiittelee.
28-vuotias järvenpääläinen on pelannut suurimman osan pelaajaurastaan Järvenpään Haukoissa. Suomi-sarjasta kokemusta on edelliseltä kaudelta (2017-2018), jolloin isokokoinen keskushyökkääjä viimeisteli 14 maalia ja tarjoili 19 maaliin johtanutta syöttöä kaikkiaan 38 ottelussa.
— Etsimme joukkueeseemme vahvistuksia ja paloja mitä koemme tarvitsevamme. Rampen tapa tulla treeneihin heti ensimmäisenä päivänä oli vakuuttava ja herätti mielenkiinnon. Hän tuo jengiimme oikeanlaista luonnetta, vahvaa kamppailu- ja maalinedustapelaamista sekä itsensä likoon laittamista joka päivä. Hän on fiksu ja taitava pelaaja, jolla on hyvä pelikäsitys osaten rytmittää peliä oikealla tavalla, Hirschovits kuvailee Järvenpään Raduloviksikin kutsuttua Jokista.
Kiekko-Espoo pelaa seuraavan kotiottelunsa perjantaina 23.11. Espoonlahden Forumissa. Ottelu alkaa klo 18.30.
