Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja tasaisesti hyökkäysten mennessä päästä päähän. Kiekko-Espoo sai hiljalleen yhä paremman otteen pelistä varsinkin, kun joukkue pääsi pelaamaan ylivoimaa jo muutaman minuutin jälkeen. Ylivoima ei tuottanut tulosta mutta painostus jatkui.
Erän puolen välin jälkeen Niko Somppi sai huitomisjäähyn ja RoKi pääsi kokeilemaan ylivoimansa tehoja. Ylivoima tuottikin tulosta ja vierasjoukkue siirtyi 0-1 johtoon.
Muutama minuutti ennen ensimmäisen erän loppua kiekko saatiin RoKin maaliin, mutta videotarkistuksen jälkeen maali hylättiin maalivahdin häirinnän takia.
Heti toisen erän alussa tarvittiin videotarkistusta uudelleen, mutta tällä kertaa Oskari Lemetyisen tekemä maali hyväksyttiin.
1-1 tilanteessa jatkettiin ja lisää rangaistuksia tuomittiin molemmille joukkueille. Kiekko-Espoo sai kaksi kaksiminuuttista ja RoKi kolme kappaletta. Kiekko-Espoo onnistui hyödyntämään erän lopun kahden miehen ylivoimansa, kun Sakari Turtiainen laukoi isännät 2-1 johtoon.
Kolmannen erän alkupuolella Sakari Turtiainen sai kampitusjäähyn ja RoKi tasoitti ottelun lähes välittömästi. Tätä enempää ei maaleja varsinaisella peliajalla tehty, vaikka RoKi sai vielä kaksi kaksiminuuttista lisää.
Jatkoaikakaan ei tuonut ratkaisua Kiekko-Espoon kahden minuutin ylivoimasta huolimatta. Fyysisesti vahva vierailija sai painettua peliä nurkkiin ja Tommi Ronkainen pelasi hienon ottelun torjuen yhteensä 30 laukausta. Kiekko-Espoon Jani Lampinen selvisi 16 torjunnalla.
Voittolaukauskilpailu päättyi 2-3 vieraille ja näin kaksi pistettä matkasi pohjoiseen.
Päävalmentaja Hirschovits kommentoi osuvasti otteluennakossa, että RoKi on kovaa työtä tekevä joukkue, vaikea vastustaja ja vaikea voitettava.
