Otteluraportti
Kiekko-Espoon kapteeni Julius Rantaeskola sanoi haastattelussa ennen ottelua, että alkukausi on ollut ihan hyvä. Moneen hommaan ollaan joukkueessa tyytyväisiä mutta paljon pystytään parantamaan joka osa-alueella.
Kiekko-Espoo sai vahvan alun otteluun mutta kahden ja puolen minuutin pelin jälkeen joutui joukkue pelaamaan alivoimaa. Puoli minuuttia ylivoimaa riitti KOOVEElle 1–0 johtomaalin tekoon. Maalin jälkeen isäntäjoukkue sai hyvän otteen peliin ja ajassa 8.40 meni KOOVEE jo 2–0 johtoon. Vajaata minuuttia myöhemmin Kiekko-Espoon ykköskenttä sai kovan paineen KOOVEEN maalille ja Olli Iisakka teki aivan maalin edestä 2–1 kavennusmaalin. Erän toisella puoliskolla Kiekko-Espoo sai pelata ylivoimaa yli viisi minuuttia ja siitä osan viidellä kolmea vastaan. KOOVEE pelasi vahvaa alivoimaa ja sai estettyä espoolaisten maalinteon ja myös häirittyä tehokkaasti Kiekko-Espoon hyökkäyksiinlähtöjä.
Toisen erän alussa Kiekko-Espoo pääsi pelin päälle ja sai myös aikaan tilanteita. Peli oli kuitenkin vähän laiskavauhtista ja rikkonaista. Juuri ennen erän puoltaväliä voitti Kiekko-Espoo aloituksen hyökkäyspäässä. Kiekko pelattiin viivaan Eetu Pylkkäselle. Hän laukoi kohti maalia ja Arttu Tuomaala teki 2–2 tasoitusmaalin Tommi Huhtalan syötöstä aivan maalin edestä. Kun erää oli jäljellä kolme ja puoli minuuttia taisi Kiekko-Espoon maalivahti Jani Lampinen unohtaa uuden säännön ja sai kahden minuutin rangaistuksen pelin viivyttämisestä. Espoolaisten alivoimapeli toimi mainiosti eivätkä isännät saaneet tulosta aikaan vaan toiselle erätauolle lähdettiin 2–2 lukemissa.
Kiekko-Espoo aloitti kolmannenkin erän vahvasti. KOOVEE ei juuri hyökkäyksiin päässyt. Neljän minuutin pelin jälkeen oli espoolaisten vuoro taas pelata alivoimaa. KOOVEE pääsi ylärimaan saakka mutta peliä jatkettiin tasanumeroissa. Kiekko-Espoo painosti jatkossa koko ajan ja ottelussa pelattiin lähes yhtä maalia, mutta KOOVEE puolusti uhrautuvasti. Kuusi minuuttia ennen loppua otti KOOVEE aikalisän saadakseen pelaajille vähän lepoaikaa lisää. Paine jatkui KOOVEEn maalilla, jossa Verneri Virtanen joutui tekemään töitä tosissaan. Lisää maaleja ei tullut, joten jatkoajalle päädyttiin toisessa peräkkäisessä ottelussa.
Jatkoaikaa ei ehditty pelata kuin 49 sekuntia kun Tommi Huhtala laukoi 2–3 voittomaalin Virtasen längistä maaliin. Maali oli Tommi Huhtalalle viides viidessä hänen pelaamassaan ottelussa.
Kiekko-Espoon päävalmentaja Tomas Westerlund sanoi ottelun jälkeen väännön olleen tasaisen.
– Ensimmäinen erä oli ottelun tasaisin ja meiltä selvästi heikoin. Nöyryys puuttui silloin keskialueelta mutta mitä pidemmälle peli meni, sitä paremmin saatiin neljällä kentällä painetta aikaiseksi. Meidän pitäisi laukoa viivasta enemmän jollain maalille saataisiin lisää tilanteita, kertaa Westerlund.
Westerlund sanoi kysyttäessä, että alkukausi on ollut hyvä tuloksen valossa, mutta peli aaltoilee liikaa ja tällä hetkellä joukkueessa haetaan tasaisuutta pelaamiseen.
Tekstin on kirjoittanut Kivikovan yhteisön jäsen, Juhis.
Maalikooste ja valmentajan kommentit
