Isäntäjoukkue RoKi tuli peliin kovalla vauhdilla ja sai heti painetta aikaiseksi Kiekko-Espoon alueella. Isäntäjoukkue pääsi pelaamaan ylivoimaa jo parin minuutin pelin jälkeen eikä yli tuhatlukuinen kotikatsomo pettynyt, sillä Oskari Kantola vei isännät 1-0 johtoon kun ottelua oli pelattu vajaa neljä minuuttia.
RoKin painostus jatkui läpi erän ja Miika Tiihonen kasvatti RoKin johdon 2-0:aan erän toisella puoliskolla.
Kiekko-Espoo oli lähes jyrän alla ensimmäisessä erässä, minkä näyttävät maalivahtien torjunnatkin. RoKin Vilho Heikkinen torjui vain kaksi laukausta, kun taas Juho Järvinen espoolaisten maalilla joutui torjumaan erässä peräti 17 kertaa.
Toiseen erään tuli huomattavasti aktiivisempi ja vahvempi Kiekko-Espoo. Vieraiden painostus ei tuottanut tulosta, kunnes reilun seitsemän minuutin pelin jälkeen punakypäräinen Morten Jurgens nosti korkean roikkukiekon lähes punaviivalta. Pomppu yllätti Heikkisen ja peli kaventui 2-1:een.
Erän toiseksi viimeisellä minuutilla Oula Kuure katkaisi RoKin hyökkäyksen ja vei kiekon hyökkäysalueelle. Syöttö viereen Julius Rantaeskolalle joka tasoitti pelin 2-2:een.
Kolmas erä lähti liikkeelle tasaisena, mutta ote siirtyi vähitellen isännille. RoKi pääsi pelaamaan ylivoimaakin, mutta Kiekko-Espoon alivoima toimi erinomaisesti ja peli pysyi tasalukemissa.
Yhdentoista minuutin jälkeen Rokin Nicholas Canade sai syötön B-pisteiden väliin ja laukoi vastakiekosta lämärillä isäntäjoukkueen 3-2 johtoon.
Vain reilua minuuttia myöhemmin Kiekko-Espoo tasoitti pelin 3-3:een, kun Petteri Villasen laukaus B-pisteeltä meni vähän helpon näköisesti Vilho Heikkisen taakse.
RoKi pääsi vielä kerran pelaamaan ylivoimaa, mutta espoolaisten alivoimapeli toimi taas hienosti ja ottelussa päädyttiin pelaamaan jatkoaikaa.
Jatkoaikaa ehdittiin pelata tasan yksi minuutti, kun oman maalin takaa nousuun lähtenyt Petteri Villanen laittoi kiekon Heikkisen längistä verkkoon tehden illan toisella maalillaan loppunumerot 3-4.
RoKin Heikkinen torjui koko ottelussa 13 kiekkoa kun Kiekko-Espoon Juho Järvisen torjuttavaksi tuli yhteensä 40 laukausta.
Kiekko-Espoo on pelannut vuoden 2022 aikana 11 ottelua ja joukkue on voittanut niistä 10. Lauantaina päätetään pohjoisen matka Kajaanissa ottelulla Hokkia vastaan. Ensi viikolla on ensin edessä vierasottelut Heinolassa ja Forssassa kunnes sunnuntaina 6.3 tulee kotiin Metro Areenalle vieraaksi KeuPa HT. Osta liput kotiotteluun TÄÄLTÄ!
