Kiekko-Espoo ei saanut peliään ollenkaan käyntiin ottelun alussa. Vierailija IPK sai heti paineen päälle ja peli pyöri kotijoukkueen päädyssä. Kiekko-Espoon ensimmäinen tilanne ja saman tien ensimmäinen maali tuli vajaan viiden minuutin peli jälkeen. Arttu Tuomaala kaivoi kiekon kulmasta, Julius Rantaeskola jatkoi sen maalin eteen josta Jesse Vuorela teki komeasti 1-0 uransa ensimmäisellä Mestis-maalilla.
IPK:n painostus jatkui ja jo ennen erän puoliväliä vieraiden Pontus Wernerson tunkeutui maalin eteen ja videotarkistuksen jälkeen 1-1 tasoitusmaali hyväksyttiin. Viisi minuuttia myöhemmin IPK pääsi pelaamaan ylivoimaa. Janne Katosalmi jäi vapaaksi ja vei vieraat 1-2 johtoon.
Toisessa erässä jatkui vieraiden ote eikä Kiekko-Espoo saanut peliä avatuksi kunnolla eikä siten myöskään hallittuja hyökkäyksiä aikaiseksi. Erän loppupuolella kotijoukkueen peli alkoi parantua, mutta tulosta ei saatu aikaiseksi.
Kolmanteen erään tuli kentälle aivan erilainen Kiekko-Espoo. Peli toimi paremmin eikä IPK pystynyt enää pyörittämään omaa peliään kuten aiemmin ottelussa. Pelin käännekohta oli Perttu Iso-Kuortin upea yksilösuoritus. Hän otti kiekon IPK:n puolustajilta ja väänsi itsensä väkisin maalin eteen tasoittaen ottelun 2-2:een uransa ensimmäisellä Mestis-maalilla.
Erän puolen välin jälkeen IPK sai kaksi jäähyä puolen minuutin välein ja Kiekko-Espoo pääsi pelaamaan 5 v 3 ylivoimaa. Pakkopeli lähti pyörimään ja Oula Kuure syötti maaliviivan takaa kiekon B-pisteen tienoilla, josta Sakari Turtiainen laukoi espoolaiset 3-2 johtoon.
Vajaata minuuttia myöhemmin Turtiainen laukoi siniviivalta Viljami Wacklinin syötöstä illan toisen ylivoimamaalinsa ja Kiekko-Espoo johti 4-2.
Vajaa kolme minuuttia enne ottelun loppua syötti Tommi Takaveräjä vielä Anton Ollikaisen läpiajoon. Ollikainen ei erehtynyt vaan teki 5-2 loppunumerot IPK:n maalivahdin jalkojen välistä.
Nyt on Kiekko-Espoolla edessään kolmen vieraspelin viikko. Seuraava kotiottelu on vuorossa sunnuntaina 6.3. kun Metro Areenalle tulee vieraaksi KeuPa HT.
