
Jääkiekon Mestiksessä pelaava Kiekko-Espoo on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2020–2021.
Espoolaisjoukkueessa jo kaksi kautta pelannut Tommi Takaveräjä jatkaa Kiekko-Espoossa myös tulevalla kaudella. 25-vuotias laituri on tähänastisella urallaan ehtinyt pelata 134 peliä Suomi-sarjassa. Päättyneellä kaudella hän tehtaili 38 ottelussa tehopisteet 21+23.
– Takaveräjä on pelannut useamman vuoden miesten pelejä, ja oli viime kaudella isossa roolissa. On hienoa, että hän jatkaa joukkueessa myös seuraavalla kaudella. Takaveräjä on monipuolinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan monessa eri roolissa, Kiekko-Espoon päävalmentaja Janne Tuunanen kuvailee.

Uutena kasvona Espoossa nähdään puolustaja Erno Hopponen, 23, joka siirtyy espoolaispaitaan Mestis-joukkue Kiekko-Vantaasta. Aiemmalla urallaan hän on voittanut A-nuorten SM-liigan hopeamitalin Espoon Bluesissa kauden 2015–2016 päätteeksi. Vuotta myöhemmin Hopponen oli Espoo Unitedin mukana voittamassa Mestis-pronssia.
– Erno on loistava joukkueen jätkä, joka on monipuolinen ja omaa kovan halun kehittyä pelaajana seuraavalle tasolle. Tunnen hänet henkilökohtaisesti monen vuoden ajalta, ja olen varma, että Erno tulee ottamaan kehitysaskeleen eteenpäin seuran vahvalla tuella, Kiekko-Espoon urheilutoimenjohtaja Kim Hirschovits sanoo.
