Kiekko-Espoon kotipeleissä kaikista käytännön järjestelyistä vastaa tapahtumaryhmä, jonka jäsenet toimivat vapaaehtoispohjalta. Rakkaudesta lajiin, seuraan ja joukkueeseen. Osana Olympiakomitean #seurasydän-kampanjaa esittelemme loppuvuoden aikana sivustollamme tapahtumaryhmämme jäseniä eri toimialueilta.

Kun Kiekko-Espoo haki kesällä 2018 ensimmäistä kertaa vapaaehtoisia toimijoita ottelutapahtumiin, oli yksi ensimmäisistä vastaajista Rita Jokinen. Hänellä on vahva kokemus suomalaisesta urheilukentästä monista eri lajeista.
– Jääkiekossa ja ylipäätään kaikessa urheilussa olen ollut mukana vuodesta nakki ja nolla. Jo Jäähongan peleissä Jarmo Rädyn ollessa valmentajana kävin peleissä myymässä milloin mitäkin, Jokinen sanoo.
Itseään ihmis- ja eläinrakkaaksi sinkkunaiseksi luonnehtiva Jokinen kertoo tehneensä erilaista vapaaehtoistyötä koko elämänsä ajan. Pitkä yrittäjäkokemus, aiemmat asiakaspalvelutyöt ja etenkin 12 ulkomailla vietettyä vuotta kehittivät Jokista ihmisenä paljon.
– Urheilun lisäksi tulee mieleen, että olen vetänyt erilaisia koira rescue -järjestöjä ulkomailla. Ylipäätään olen ollut mukana isoissa projekteissa, jotka kaikki ovat opettaneet yhtä ja toista.

Kiekko-Espoon toimintaan Jokinen tuli liittyneeksi mukaan, kun joku hänen tuttavapiiristään välitti tapahtumaryhmää koskeneen hakupostauksen Facebookissa.
– Todennäköisesti olin yksi ensimmäisistä hakuun vastanneista henkilöistä, Jokinen naurahtaa.
Ensimmäisellä kaudella Espoonlahdessa Jokinen sai nopeasti vastuulleen ulkokahvion ja grillipisteen toiminnan. Metro Areenalle siirtymisen jälkeen hänet löytää suurella todennäköisyydellä lipunmyyntitiskin takaa.
– Muuton jälkeen tapahtumaryhmä on pienentynyt, mutta samalla siitä on tullut tiiviimpi poppoo. Jengi vetää yhteen ja hommia tehdään suurella sydämellä. Uskon, että kaikilla on taustalla sama ideologia siitä, että haluamme nähdä joukkueen siirtyvän ylöspäin, urheilun pitkäaikainen taustatoimija kuvailee.
Jokinen on lipunmyyntitiskillä päivystäessään huomannut, että kiinnostus Kiekko-Espoota kohtaan on koko ajan kasvanut.
– Metrolle muuton jälkeen katsomoon on tullut takaisin sellaisiakin ihmisiä, jotka ovat aikoinaan sanoneet, etteivät enää koskaan tule katsomaan espoolaista jääkiekkoilua. Kiekko-Espoo nähdään kuitenkin kokonaan uutena ja mielenkiintoisena juttuna, joka on pelkästään hyvä asia.
Vapaaehtoisesta toiminnasta kiinnostuneille Jokisella on selkeä viesti:
– Avoimin mielin vain toimintaan mukaan. Kaikki ideat otetaan varmasti vastaan, sillä uusia ajatuksia tarvitaan koko ajan lisää. Tärkeintä on avoimuus ja positiivisuus, Jokinen sumaa.
— Toivotaan, että päästään keväällä pitkälle. Pojat on pelanneet hyvin.
Kiekko-Espoon tapahtumaryhmän jäsenet vastaavat Metro Areenalla lipunmyynnistä, lipuntarkastuksesta, järjestyksenvalvonnasta ja lukuisista muista juoksevista asioista kotipelien yhteydessä.
