Mestiksen pääkaupunkiseudun neljäs paikalliskamppailu käynnistyi Metro Areenalla melkoisella ryminällä, kun asetelmia haettiin jo heti ensivaihdoista lähtien. Molemmat maalivahditkin pääsivät heti tositoimiin, mutta viimeistely oli vielä pienestä kiinni. Suhteellisen tasaisessa avauserässä nähtiin vain kaksi jäähyä, joista kokoonpanoon palanneen Joonas Niemelän kampituskakkosta jäi kärsittäväksi vielä toiseen erään. Roope Taponen torjui Kivikovan maalilla seitsemän kiekkoa, kun vastaavasti Samuel Jukuri venyi vierasjoukkueen veräjänvartijana 15 torjuntaan.
Toista erää ei keritty pelata edes puolta minuuttia, kun Niki Kaila avasi maalihanat siirretyn rangaistuksen aikana kotijoukkueen pelatessa vielä alivoimaa. Toinenkin maali syntyi erikoistilanteen seurauksena, kun Tommi Takaveräjä siirsi Kiekko-Espoon ylivoimalla jo kahden maalin johtoon seitsemän minuuttia myöhemmin Juuso Perttilän 5+20 minuutin jäähyn aikana. Illan ensimmäinen tasaviisikoin tehty maali puolestaan näki päivänvalon ajassa 34:48, kun Aku Alho nousi maalille ja kiskaisi kiekon ylänurkkaan ohi Jukurin. Erä päättyi myös näihin lukemiin, joten kotijoukkueen tukevassa johdossa poistuttiin toiselle tauolle. Taponen torjui avauserän tapaan seitsemän kiekkoa, kun taas Jukuri venyi 11 torjuntaan.
Kolmannessa erässä kotijoukkue jatkoi maalien osalta siitä mihin toisessa erässä jäi, kun Niko Seppälä laukoi reilun viiden minuutin kohdalla kauden toisen maalinsa vierasjoukkueen maalinsuulle vaihdetun Mikko Holopaisen taakse siirtäen Kiekko-Espoon jo 4–0-johtoon. Ottelu ratkesi viimeistään ajassa 52:15, kun Joonas Kalliola ohjasi ylivoiman seurauksena Arto Laatikaisen siniviivalämärin sisään ja lisäsi lukemiksi jo 5–0 Holopaisen oltua täysin maskissa ja tietämätön kiekon sijainnista. Tämän enempää erässä ei juuri tapahtunutkaan, joten Taposelle nollapeli oli täysin ansaittu. Torjunnatkin menivät suht tasaisesti, kun Taponen torjui yhdeksän kiekkoa ja Holopainen puolestaan seitsemän.
Seuraava kotiottelu pelataan jo lauantaina KOOVEE:ta vastaan kello 17. Tule seuraamaan ottelua paikan päälle, liput ostat edullisimmin täältä.
