Kiekko-Espoon peli lähti toimimaan hyvin ottelun alussa. Kolmen minuutin pelin jälkeen JoKP sai jäähyn vaihtovirheestä ja Kiekko- Espoon ylivoima toimi hyvin vaikka vähän onnekkaastikin. Leevi Lemberg syötti viivaan Miro Keskitalolle jonka laukaus meni ohi maalin. Kiekko pomppasi päädystä maalin edessä olleelle Olli Iisakalle, joka teki kauden kymmenennen maalinsa laukomalla kiekon yläriman kautta maaliin ja Kiekko-Espoon 0-1 johtoon.
Erä jatkui varsin tasaisissa merkeissä. Isännät saivat painostusta aikaiseksi Kiekko-Espoon saatua kaksi peräkkäistä jäähyä erän puolen välin jälkeen, mutta erätauolle mentiin vieraiden 0-1 johdossa. JoKP:n Nikkinen torjui erässä viisi kertaa ja Juho Järvinen Kiekko-Espoon
maalilla sai tililleen 10 torjuntaa.
Toisen erän alussa oli Kiekko-Espoon vuoro saada jäähy liian monesta pelaajasta ja JoKP kiitti. Yhdysvaltalaishyökkääjä Aaron Miller sai syötön maalin eteen ja tasoitti ottelu 1-1:een.
Erän puolivälissä Mikko “Bambi” Lehtonen nousi kiekon kanssa laitaa myöten. Hän laukoi kiekon kohti joensuulaisten maalia ja Kasper Elo ohjasi ilmasta Kiekko-Espoon 1-2 johtoon. Vain puoli minuuttia myöhemmin Kasper Elo syötti Olli Iisakan läpiajoon eikä Olli erehtynyt
vaan nosti kiekon rystyltä verkkoon. Toiselle erätauolle Kiekko-Espoo lähti 1-3 johdossa.
Kolmatta erää oli pelattu viitisen minuuttia kun JoKP sai estettyä Kiekko-Espoon hyökkäykseen lähdön. Kiekko päätyi tsekkisentteri Nicolas Werbikille joka laukoi kiekon melko pienestä kulmasta tarkasti etuyläkulmaan ja kavensi ottelun 2-3:een.
Vain 14 sekuntia myöhemmin koko ottelun hienosti pelannut Kiekko-Espoon kakkoskenttä iski taas. Olli Iisakka kaivoi kiekon laidasta itselleen ja syötti Kasper Elolle, joka jatkoi vapaaksi jätetylle Mikko Lehtoselle maalin eteen. Lehtonen laukoi kiekon aivan yläkulmaan ja
kasvatti johdon taas kahteen maaliin.
Erän puolen välin jälkeen JoKP:n Niko Kuiri syötettiin vapaaksi eikä hän erehtynyt, vaan sai kiekon uitetuksi Juho Järvisen alta maaliin kaventaen pelin 3-4:ään.
Kolme minuuttia ennen ottelun loppua otti JoKP aikalisän ja samalla maalivahdin pois yrittäen ylivoimalla tasoitusta. Julius Rantaeskola katkaisi joensuulaisten syötön ja karkasi maalintekoon kohti tyhjää maalia varmistaen Kiekko-Espoon voittolukemat 3-5:een.
Tänään lauantaina pelataan neljän vieraspelin kiertueen viimeinen ottelu Iisalmessa IPK:ta vastaan. Ottelu alkaa klo 17.00 ja näkyy C Morella.
Seuraava kotiottelu on vuorossa ensi perjantaina 10.12. kun Hokki tulee vieraaksi Metro Areenalle.
