TuTon ja Kiekko-Espoon kauden kolmas kohtaaminen käynnistyi Marli Areenassa melko tasaisissa merkeissä. Molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa, mutta maalivahdit olivat ainakin ottelun alussa elementissään. Muutaman jäähyn lisäksi avauserä ei tarjonnut juuri mitään, joten toiseen erään lähdettiin tasaisista 0–0-lukemista. Kari Piiroinen torjui isäntien maalilla kuusi kiekkoa, kun taas Taponen joutui venymään Kivikovan maalilla peräti 11 torjuntaan.
Toinenkaan erä ei noussut suurten klassikoiden joukkoon, muutaman jäähyn lisäksi tilastot painottuivat lähinnä torjuntapuolelle. Piiroinen joutui venymään isäntien maalilla 16 torjuntaan Taposen viittä vastaan.
Kolmannessa erässä Niko Seppälän kiinnipitämiskakkonen ehti tuskin alkaakaan, kun Elias Karvonen latasi kotijoukkueen 1–0-johtoon ajassa 42:09 Kasper Simontaipaleen poikittaissyötöstä. Kivikovan tasoitus tuli kahdeksan minuutin pelin jälkeen, kun Konsta Kosunen hyödynsi Leevi Lembergin laukauksesta tulleen irtokiekon. Nämä jäivätkin kolmannen erän ainoiksi tilastomerkinnöiksi muutaman jäähyn ohessa, joten 1–1-lukemista poistuttiin jatkoajalle. Kari Piiroinen torjui TuTon maalilla 15 kutia, kun Taponen selvisi puolestaan kuudella torjunnalla. Jatkoaika oli miltei loppumaisillaan, kun Simontaival pelattiin nokikkain Taposen kanssa ja ottelu ratkesi ajassa 63:57. Jatkoajalla Piiroinen ehti ottaa kolme koppia, kun taas Taponen torjui vain kertaalleen.
Kiekko-Espoon ottelut jatkuvat heti huomenna Forssan Palloseuran vieraana. Ottelu alkaa klo 17 Ruutu+-palvelussa.
Seuraava kotiottelu pelataan Metro Areenalla Kiekko-Vantaata vastaan torstaina 29.10. kello 18.30. Osta lippusi ennakkoon täältä.
