Vierasjoukkue loi erän ensivaiheilla vaarallisimmat paikat, mutta Lindroos kesti hyvin. Kiekko-Espoon paras paikka nähtiin ajassa 5:17, kun Aleksi Järvinen pääsi kokeilemaan TuTon maalilla tänä iltana torjuneen Waltteri Urpolahden patjoja ilman tulosta. Maalihanat aukesivat ajassa 14:17, kun Kurtis McLean näpäytti kiekon Urpolahden taakse Petteri Villasen esityön jälkeen. Parin jäähyn lisäksi erässä ei tapahtunut sen kummempia, joten erätauolle poistuttiin kotijoukkueen maalin johtoasemasta. Lindroosille merkittiin avauserässä seitsemän koppia, kun Urpolahti torjui puolestaan kahdeksan kertaa.
Toisenkin erän alku oli TuTo-väritteinen. Erää oli pelattu reilut puolitoista minuuttia, kun Waltteri Hopponen rankaisi entistä joukkuettaan tasoittamalla lukemiksi 1–1. Vierasjoukkue siirtyi johtoon erän puolivälissä, kun Elias Karvonen laukoi kiekon pienestä kulmasta Lindroosin selän taakse. Kivikova sai osittain juonesta kiinni, mutta viimeistely ei tuottanut vielä lisämaaleja. Tasoitus kuitenkin nähtiin aivan erän loppusekunneilla, kun Aleksi Järvinen onnistui yllättämään Urpolahden maalin takaa. Muutoin jäähyjen sävyttämässä erässä Lindroosille merkattiin isäntien maalilla yhdeksän koppia, kun Urpolahti venyi kuuteen torjuntaan.
Kolmas erä alkoi suhteellisen tasaisesti. TuTo siirtyi kuitenkin jälleen johtoon, kun Matias Lehtosen laukaus yllätti Lindroosin reilun kahden minuutin pelin jälkeen. Reilu minuutti tästä ja Mark Viitanen kasvatti vierasjoukkueen johdon jo kahteen maaliin. TuTo oli selvästi tullut kolmanteen erään sisuuntuneena, sillä Viitanen iski illan toisella maalillaan lukemiksi jo 2–5. Erän puolivälissä Kivikova kokeili hakea kuusi-neljä-ylivoimallakin kavennusosumia, mutta riskipeli kostautui, kun Mikko Laine sutaisi kiekon tyhjiin. Matias Lehtonen syvensi vielä Kivikovan ahdinkoa iskemällä illan toisellaan lukemiksi jo 2–7. Tommi Takaveräjä toi kotijoukkueelle hieman lohtua 3–7-kavennuksella, mutta se ei enää riittänyt vaan pisteet matkasivat Turkuun.
