Otteluraportti
Peli alkoi erittäin vauhdikkaana ja ottelun alussa vierasjoukkue Ketterä sai paremman otteen peliin. Peli tasaantui mutta vauhti ei vähentynyt. Kumpikaan joukkue ei saanut erässä maaleja aikaan, joten tauolle lähdettiin 0-0 lukemissa.
Toinen erä jatkui samanlaisena eli vauhdikkaana ja vaihtelevana. Ajassa 32.09 Janne Hämäläinen laukoi Tommi Huhtalan esityöstä kotiyleisön riemuksi Kiekko-Espoon 1-0 johtoon. Erän viimeisellä minuutilla Ketterän Jere Vertanen tasoitti taukonumeroiksi 1-1.
Ajassa 41.20 Ketterän Yegor Chizhikov teki ylivoimalla vieraiden 1-2 johtomaalin. Tasainen ja vauhdikas peli jatkui koko ottelun. Kiekko-Espoo otteen pelistä erän edetessä. Kaksi minuuttia ennen erän loppua Kiekko-Espoo käytti aikalisänsä ja otti maalivahdin pois ja yritti tasoitusta kuudella viittä vastaan. Yritys onnistui kun Tommi Huhtala tasoitti pelin 2-2:een 6,9 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua.
Jatkoaika ei tuonut ratkaisua joten päädyttiin voittolaukauskilpailuun. Olli Iisakka, Anton Ollikainen ja Jaakko Heikkinen tekivät maalit ja pisteet jäivät Espooseen. Yli 3300 päiden yleisö pääsi riemuitsemaan.
Tekstin on kirjoittanut Kivikovan yhteisön jäsen, Juhis.
