Viime viikolla joukkueella oli kolme ottelua, kun vastassa oli keskiviikkona Hollolassa HC Giants (5–7), perjantaina kotona FPS (2–5) ja sunnuntaina Jyväskylässä Liikunnan Riemu (7–4). Sarjapisteiden osalta viikko jäi laihaksi – kolmeen pisteeseen – yhden voiton ja kahden häviön myötä.
— Viime viikko oli huono. Se lähti jo tiistaina, kun oli hiukan huonotasoinen harjoitus ja siihen perään haastava peli keskiviikkona. Saatiin voitto siitä ottelusta kuitenkin, päävalmentaja Mikko Juutilainen kertasi.
Perjantain otteluun joukkue lähti hyvällä tunnetasolla, silti joukkue ei ollut Juutilaisen mukaan valmis otteluun. Pisteittä jääminen oli pettymys, mutta päävalmentaja antoi kunnian vastustajalle hyvästä pelistä.
— Ensimmäinen erä oli täysin FPS:n. Vastustaja oli tullut pelaamaan otteluun niin kuin kärkikamppailuun pitää tulla. Me ei oltu sillä samalla tasolla. Toinen ja kolmas erä päästiin jalalla mukaan, mutta johtoasemassa FPS pelasi joukkueena todella hyvin. Meillä lähdettiin oikomaan ja puskemaan yksin, eikä se koskaan toimi. Yksilönä hyvin harvoin voittaa joukkueen.
Isänpäivänä Jyväskylän vieraspeliin joukkue lähti jälleen hyvissä tunnelmissa, mutta itse peliin ei menty kuten piti. Juutilainen totesi, että alkuvalmisteluista tai muista asioista ei ollut kyse, vaan läsnäolo pelissä oli heikkoa.
— Ensin tehtiin mitä pitikin ja mentiin 2–0-johtoon. Sitten tuli täysi ulospuhallus, jonka jälkeen tehtiin aivan muita asioita kuin ollaan puhuttu, oltiin kurittomia ja kiekko kiinnosti pelkästään. Se meni täysin asenteen piikkiin.
Kehuja sunnuntailta sai kourallinen pelaajista, jotka tekivät kaikkensa pitääkseen joukkueen mukana pelissä, sekä kesken ottelun maaliin laitettu Teuvo Pakkala.
— Pakkala suoriutui tosi hyvin. Se on minullekin positiivinen tieto, että meillä on tuollaisia maalivahteja omissa nuorissa. Aika näyttää mitä hänestä tulee.
***
Kärkipelaajien kokoonpanosta tipahtamiset ja tappiot ovat vaikuttaneet pelaajiin, mutta päävalmentaja Juutilainen ei kuitenkaan koe joukkueen nykytilannetta mitenkään erikoisena vaan hyvänä oppina.
– Nyt ollaan tilanteessa, jossa ei olla oltu aiemmin, mutta siitä pitää ottaa opiksi ja kääntää kurssi tehden asioita kuten joukkue ja sarjataso vaatii. Meillä on edelleen hyviä pelaajia, ja se tarkoittaa, että heidän on nostettava tasoaan. Ratkaisuvoimaa meillä on joukkueessa pilvin pimein.
Juutilainen pitää lähtökohtana sitä, että kun joukkue uskoo omaan tekemiseen ja on oikeasti joukkue, niin pystyy taistelemaan alivoimat, tekemään joukkuekaverin eteen töitä ja kääntämään tappioasemat voitoksi.
— Mä en ole huolissani, koska tiedän mikä potentiaali tuossa joukkueessa on. Me ei olla edes meidän parasta vielä näytetty. Mä uskon noihin jätkiin täysin. Mitä nopeammin he sisäistävät, että me ollaan yhdessä tuossa, niin se tuottaa tulosta ja nostaa yksilötaidotkin esiin. Heidän pitää vain itse ymmärtää kuinka hyviä he osaavat olla parhaimmillaan.
***
Tällä hetkellä joukkueen sarjasijoitus on 17 pelatun ottelun jälkeen neljäs. Sarjaa johtaa Kajaanin Hokki 40 pisteellä, joka on viisi pistettä enemmän kuin Kiekko-Espoolla. Tasapisteissä (37) toisena ja kolmantena ovat Porvoon Hunters ja FPS.
Pelaajien sisäisen pistepörssin kolmen kärki on:
Leo Sormunen 8+15=23
Moses Mustonen 8+8=16
Niki Kaila 7+8=15
Sarjan maalivahtien tilastossa Jani Nieminen on sijalla viisi otettuaan 311 torjuntaa ja torjuntaprosentin ollessa 92,01. Julius Avén puolestaan on viidessä pelatussa ottelussa torjunut 116 kertaa 86,57% varmuudella. Teuvo Pakkala otti sunnuntaina kahdessa erässä 17 torjuntaa (94,44%).
Tulevana viikonloppuna joukkue matkaa vierasreissulle, kun vastassa on lauantaina Kalajoella JHT ja sunnuntaina Seinäjoella S-Kiekko. Seuraava kotiottelu pelataan perjantaina 23.11. HCIK:n saapuessa Espoonlahteen.
Otteluiden maalikoosteet ovat katsottavissa Kiekko-Espoon YouTube-kanavalla.
