Otteluraportti
Peli Keuruun jääpalatsissa alkoi vauhdikkaana. Kumpikaan joukkue ei päässyt pelin päälle vaan peli aaltoili kentän päästä päähän. Kiekko-Espoo sai otteen pelistä ja loi painetta KeuPa HT:n päätyyn. Reilun 12 minuutin pelin jälkeen Jaakko Heikkinen laukoi Kiekko-Espoon ylivoimalla 0-1 johtoon. Vauhdikas peli jatkui mutta lisää maaleja ei tullut, joten tauolle lähdettiin Kiekko-Espoon maalin johdossa.
Toisen erän alussa pääsivät isännät pelin päälle ja ajassa 25.49 KeuPa HT:n Joni Airo tasoitti pelin 1-1:een. Tiukka ja vauhdikas peli jatkui eikä kumpikaan joukkue saanut lisää maaleja aikaan. Toiselle tauolle mentiin siis 1-1 lukemissa.
Kolmas erä jatkoi sitä mihin toinen erä päättyi. Kovaa vauhtia ja hurjaa yritystä riitti molemmilla joukkueilla. Ajassa 49.46 Kiekko-Espoon yritys palkittiin kun Rasmus Ruusunen vei vieraat 1-2 johtoon. Maali oli Ruusisen uran ensimmäinen Mestis-maali. Kolme minuuttia myöhemmin Arttu Tuomaala kasvatti Kiekko-Espoon johdon ylivoimalla lukuihin 1-3. Maali on Kiekko-Espoolle kauden 100. maali. Kaksi minuuttia ennen erän loppua KeuPa HT:n Aleksi Malinen ylivoimalla lukemat 2-3:een. KeuPa HT otti maalivahdin pois puoli minuuttia ennen ottelun loppua mutta se auttanut, vaan Kiekko-Espoo vei pisteet kotiin maalein 2-3.
Tekstin on kirjoittanut Kivikovan yhteisön jäsen, Juhis.
Maalikooste ja valmentajan kommentit
