Otteluraportti
Vain 2.40 ehdittiin pelata kunnes Julle Rantaeskola ohjasi Erno Hopposen syötön maaliin ja vei Kiekko-Espoon 1-0 johtoon. Joni Piipponen lisäsi johdon 2-0:an vain 44 sekuntia myöhemmin. Vähän yli minuutti lisää ja Juho Koivusaari teki 3-0 päästyään yksin nokikkain maalivahdin kanssa. Tämä riitti FPS:n maalivahdille Eetu Niemiselle ja Petrus Lintonen tuli maalille. Viisi minuuttia ennen erän loppua FPS:n Jure Povse kavensi B-pisteiden välistä tilanteeksi 3-1. Kolme minuuttia myöhemmin Arttu Tuomaala pääsi läpi Tommi Huhtalan syötöstä ja teki hallitusti taukonumeroiksi 4-1.
Toisen erän alkupuoli mentiin kovaa vauhtia päästä päähän. Erän toisen puoliskon aluksi joutui Kiekko-Espoo pelaamaan kahden miehen alivoimalla yli puolitoista minuuttia mutta puolustus kesti sen. Jäähyjen jälkeen Kiekko-Espoo pääsi pelin päälle. Painostuksesta huolimatta ei toisessa erässä maaleja nähty.
Kolmannessa erässä viiden minuutin pelin jälkeen Kiekko-Espoo pääsi pelaamaan ylivoimaa. Yhdeksän sekuntia riitti ja Aleksi Matinmikko laukoi viivasta 5-1 johtomaalin. Kolme minuuttia myöhemmin vieraiden Jere Ohtonen kavensi aivan maalin edestä numerot 5-2:een. Erän toinen puoli oli rikkonaista peliä josta paras into ja yritys olivat kadonneet. Pisteet jäivät siis Espooseen maalein 5-2. Espoolaisilta pääsi tehopisteille 11 eri pelaajaa.
Tekstin on kirjoittanut Kivikovan yhteisön jäsen, Juhis.
Maalikooste ja valmentajan kommentit
