Vilma vastaa seuran tyttökiekon kiekkokoulusta ja aloittavista ikäluokista ja joukkueista. Päätehtävinä tulee olemaan uusien tyttökiekkoharrastajien saaminen kiekkoilun pariin, ohjata nuorempien ikäluokkien valmennus- ja joukkuetoimintaa ja kehittää Suomikiekon strategian mukaisesti tyttökiekon tunnettuisuutta ja houkuttelevuutta.
Vilman taustaa:
Pitkän urheilutaustani kautta kilpa-urheilu ja jääkiekko ovat aina olleet iso osa elämääni. Olen ollut onnekas saadessani toimia huippuvalmentajien kanssa ja olen saanut heiltä paljon oppeja. Urheilu-urani aikana pääsin kokemaan kansallisesti ja kansainvälisesti erilaisia sarjoja- ja joukkueita ympäri maailmaa. Olen edustanut KJT:ä, Kuortanetta, Kiekko-Espoota (Blues), North Dakotan ja Mercyhurstin yliopistoa sekä viime kaudella Linköping Hockey Clubia.
Minulla on ollut kunnia edustaa Suomea sekä nuorten että naisten maajoukkueessa. Olen edustanut Suomea olympialaisissa ja MM-kisoissa. Bluesin kanssa voitimme mestaruuden vuonna 2015. Tämän jälkeen urani jatkui Yhdysvalloissa, jossa opiskelin psykologiaa ja pelasin yliopistosarjassa. Nelivuotiselta matkalta tarttui mukaan paljon ikimuistoisia kokemuksia, hyviä ystäviä, yliopistotutkinto ja CHA:n mestaruus. Yhdysvalloista siirryin Ruotsin SDHL-sarjaan.
Vilman fiiliksiä uudesta pestistä:
Nyt aloitan uudet haasteet Kiekko-Espoossa. On mahtavaa päästä antamaan takaisin lajille ja seuralle, joka on antanut, opettanut ja mahdollistanut minulle paljon.
Kuluneiden vuosien aikana olen ohjannut lasten liikuntaleirejä sekä vapaaehtoistyön kautta ohjannut ja valmentanut lapsia.
Olen innoissani tyttökiekon lajipäällikkön työstä. Kiekko-Espoo seurana on lähellä sydäntäni ja on ilo päästä kehittämään espoolaista tyttökiekkoa. Kiekko-Espoon tiimi huokuu positiivisuutta ja olen onnekas saadessani olla osa tätä tiimiä. Itse urheilijan polun kulkeneena, tiedän miten paljon urheilusta/jääkiekosta voi saada ja oppia. Haluan tarjota nuorille kiekkoilijoille samankaltaisia positiivisia kokemuksia jääkiekon parissa.
Ensi kautta innolla odottaen,
Vilma Tanskanen
Kiekko-Espoo ry:n toiminnanjohtaja Niko Merikanto kommentoi:
”Ihan loistavaa saada Vilma Kivikovaan tiimiin mukaan. Vilman tuore pelaajatausta niin kotimaassa, ulkomailla kuin maajoukkuetasollakin tuo erittäin hyvän perspektiivin tyttökiekkoon ja hienon lisän ammentaa omakohtaista kokemusta tyttökiekon pelaajapolullemme. Vilman osaaminen ja sosiaalinen luonne tuo tyttökiekkoomme ja koko seuraamme hienoa lisäbuustia. Olen varma että Kiekko-Espoon nykyiset ja tulevat tyttökiekon kiekkokoululaiset, tyttökiekkojoukkueet ja taustajoukot tulevat Vilman kanssa näyttämään esimerkillistä ’Rakkaudesta lajiin – tytöissä on voimaa’ – suuntaa koko suomalaiselle tyttökiekolle! Haluan myös kiittää Mari Ahvensalmea ja Pinja Hellingiä kaikesta hyvästä mitä olette saaneet hienosti tapahtumaan Espoon Kiekkoseuran tyttökiekossa ja toivottaa molemmille tsemppiä ja lämmintä, mutta Kivikovaa kiekkosydäntä myös jatkoon”
