Otteluraportti
Ottelua ehdittiin pelata vain 28 sekuntia kun Eetu Santanen vei maalin edestä Hokin 0-1 johtoon. Pian maalin jälkeen pääsi Kiekko-Espoo pelaamaan ylivoimaa ja Arttu Tuomaala tasoitti ottelun 1-1:een kun ottelua oli pelattu 1.34. Kuuden minuutin pelin jälkeen Jaakko Heikkinen vei Kiekko-Espoon 2-1 johtoon Anton Ollikaisen hienosta syötöstä. Hokki pääsi hyvin peliin mukaan, sai painetta aikaiseksi ja 12 minuutin pelin jälkeen tasoitti Joonas Savolainen ylivoimalla ottelun tasanumeroihin 2-2. Kaksi minuuttia ennen erän loppua pääsi Kiekko-Espoo pelaamaan ylivoimaa toisen kerran. Tälläkin kertaa Arttu Tuomaala teki maalin ylivoimalla ja vei isännät pukukoppimaalilla 17 sekuntia ennen erätaukoa 3-2 johtoon.
Toista erää oli pelattu reilu viisi minuuttia kun Kiekko-Espoo pelasi kolmatta ylivoimaansa ja Janne Hämäläinen teki 4-2 johtomaalin. Erän loppua kohden peli koveni ja meni yhä rikkonaisemmaksi. Lisää maaleja ei nähty, joten tauolle mentiin Kiekko-Espoon 4-2 johdossa.
Kolmannessa erässä rikkonainen peli jatkui. Kiekko-Espoo sai vuorostaan pelata ylivoimaa ja taas verkko soi. Atro Leppänen teki aivan maalin edestä 5-2 johtomaalin kun erää oli pelattu 7.23. Kuusi minuuttia myöhemmin Tommi Huhtala teki Kiekko-Espoolle illan viidennen ylivoimamaalin ja numeroiksi 6-2. Hokki alkoi väsyä isäntien jatkuvassa paineessa eikä saanut kontrolloituja hyökkäyksiä aikaan. Lisää maaleja ei nähty joten pisteet jäivät Espooseen maalein 6-2.
Tekstin on kirjoittanut Kivikovan yhteisön jäsen, Juhis.
Maalikooste ja valmentajan kommentit
