Tommi Huhtala on päättänyt lopettaa upean pelaajauransa. Huhtala vietti osan urastaan Espoossa pelaten itsensä kannattajien sydämiin. Bluesissa hyökkääjä pelasi 169 ottelua tehoin 56+47=103. Huhtala oli merkittävä osa Kiekko-Espoon joukkuetta, joka toi ensimmäiset edustusjoukkueen mestaruudet Espooseen. Hotsi palkittiin joukkueen arvokkaimpana pelaajana pudotuspeleissä.
Urallaan Huhtala voitti myös DEL-mestaruuden, Allsvenskanin mestaruuden sekä saavutti MM-hopeaa Leijonissa.
– Iso kiitos koko Kiekko-Espoon yhteisölle ja seurajohdolle, että sain päättää urani itselle tärkeässä paikassa ja iloisissa merkeissä. Jääkiekko on antanut mulle paljon ja haluan erityisesti kiittää omaa perhettä, ystäviä, pelikavereita, valmentajia ja faneja. Tulevaisuudessa toivon, että saamme yhdessä vietyä Espoolaista jääkiekkoa eteenpäin kohti suurempia tavoitteita, jotta Espoolaiset nuoret saavat ansaitsemansa polun kohti Suomen huippua! Nähdään Hallilla, Hotsi viestittää espoolaiselle kiekkoyhteisölle.
– Ainutlaatuinen, kokonaisvaltainen pelaaja ja persoona. Oli kunnia saada pelata Hotsin kanssa samassa joukkueessa ja myös kasata joukkue, jota Hotsi oli sitten johtamassa omalla esimerkillään! Hänen ympärillään on aina kaikilla hyvä olla, paitsi vastustajien, kertoo Kim Hirschovits.
Kiekko-Espoo kiittää elämyksistä ja kaikesta työstä espoolaisen jääkiekon eteen. Kiitos Hotsi!
![](https://kiekko-espoo.com/wp-content/themes/ke/assets/img/kiekko_espoo-logo-2.png)